*

PaavoJantunen

Pahuus on tekoja, ei ihmisryhmä

Jari Ehrnrooth kirjoitti kolumnissaan pahuudesta tyyliin, joka näennäisellä realismillaan tukee pahuuden yleistymistä, ei sen kitkemistä. Näin tehdessään hänkin putoaa kuoppaan, jonka pohjalla vihasta ja pelosta tietoisesti suosiotaan ammentavat pitävät ilmeisesti ikuista leiriään.

 

Jokainen ihminen on syntyessään tyhjä taulu, siinä Ehrnrooth on oikeassa. Periaatteessa jokaisesta meistä voi ympäristön vaikutuksesta riippuen tulla joko oikeuden puolustaja tai säälimätön murhaaja. Jos ja kun tämä realistinen fakta otetaan lähtökohdaksi, niin kysymys kuuluukin: miten parhaiten estämme murhaajien kehityskulkuja ja miten parhaiten tuemme oikeudenmukaisuuden sisäänkasvamista meihin jokaiseen? Ehrnroothin kirjoituksen perusteella hän vaikuttaa pitävän parhaana tapana tiukkaa henkistä linjanvetoa, jossa pahuutta pitää katsoa silmiin ja sylkeä sen naamalle kaikissa tilanteissa. Tämä on lähestymistapana sukua "hyökkäys on paras puolustus" -linjalle: jos joku hyökkää meitä kohtaan, niin meidän on hyökättävä heitä kohtaan. Tavat ovat toki toiset, mutta silti kyseessä on perimmiltään voimaan vastaaminen voimalla. Tässä tapauksessa oikeat termit ovat vain vielä rajummat: pahaan vastaaminen pahalla.

 

Loppukaneetissaan Ehrnrooth menee jopa niin pitkälle, että sanoo pahojen armahtamisen olevan pahuuden jatkamista. Yhdistettynä kirjoituksensa yleistävään sävyyn tämä on puhdasveristä vihapopulismia, jossa pahantekijä riistetään kaikesta inhimillisyydestään, ja joka on omiaan laajenemaan vihaa ruokkivaksi vihaksi suurta, tässä tapauksessa "meitä" huomattavasti suurempaa ihmisjoukkoa kohtaan. Pahuuden tuomitseminen on oikein, mutta sen on kuitenkin rajoituttava mahdollisimman tarkasti vain jo tehtyyn pahuuteen, ei mihinkään viitteelliseen historiaan tai mahdolliseen tulevaisuuteen. Sen on myös rajoituttava mahdollisimman tarkasti todistettavasti pahaa tehneeseen ihmiseen, ei hänen edustamaansa ihmisryhmään. Tämä on toimintatapa, johon ihmisten perusoikeuksia tukeva oikeusvaltioperiaate meidät velvoittaa.

 

Vielä tärkeämpää on kuitenkin huomata, että tämä on realistisesti tarkastellen paras tapa pyrkiä vähentämään tulevia hirmutekoja. Pahuus pitää pysäyttää tehokkaasti ja epäröimättä, mutta valitettavan usein sen voi tehdä vain juuri silloin ja siinä tilanteessa, jossa se tekee tekojaan. Jari Ehrnrooth antaa hänkin ansaitun tunnustuksen niille ihmisille, jotka Turussa pyrkivät estämään veritekoja ja vähentämään niiden vakavuutta. Myös viranomaisten on toimittava pahuutta vastaan nopeasti ja päättäväisesti, mutta heti kun pahuus on fyysisesti pysäytetty, niin pahuuteen on alettava vastata hyvin maltillisella oikeudenmukaisuudella. Tässä rajanvedon on oltava erittäin tarkka: tilastotiedot muista pahuuden ilmenemisistä eivät vähennä tai lisää sitä pahuutta, mikä on juuri tapahtunut. Kun pahuus pyritään tuomitsemaan laajemmassa ympäristössä kuin missä se todistettavasti esiintyy, siirrytään saman tien tuomitsemisesta perusteettomaan vihaan. Olipa epäoikeudenmukaisuuden jakautumisesta maailmassa mitä mieltä tahansa, se on kuitenkin syytä myöntää että perusteeton viha on varma tapa tuottaa maailmaan lisää pahuutta ja lisää perusteettomia veritekoja.

 

Mielestäni myös Jari Ehrnroothin näkemys kaikkien järjestäytyneiden uskontojen yhtäläisestä syyllisyydestä pahuuteen ja väkivaltaan on kestämättömällä pohjalla. Kristinusko on toki tehnyt valtavasti pahaa, se on historian valossa kaikille selvää. Historia ei kuitenkaan ole ratkaisevaa pahuuden konkreettisessa ilmenemisessä, vaan toiminta juuri tässä ja nyt. Tuomitessaan ensin kristityt samasta pahuudesta jota terroristinen islam Ehrnroothin mukaan edustaa, ja jatkaessaan heti perään tyrmistymisellään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustajien ymmärrystä ja oikeudenmukaisuutta vaalivista kommenteista, päätyy Ehrnrooth populismille tyypilliseen sisäiseen ristiriitaan. Islam on siis yhtä paha kuin kristinusko, jonka edustajat taas ovat eettisessä kriisissä koska osoittavat ymmärrystä ja oikeudenmukaisuutta sen sijaan että sylkisivät pahuuden kasvoille? Islamin olisi siis kehityttävä oikeamielisyyden suuntaan ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon taas tuomitsevampaan ja vihaa lietsovampaan suuntaan?

 

Hyvyyden ja pahuuden tase maailmassa todellakin on seurausta meidän valinnoistamme ja teoistamme, kuten Jari Ehrnrooth toteaa. Hyvyys on kuitenkin puolustettava arvo, ei hyökkäämällä levitettävä aate. Hyvyyden ja inhimillisyyden puolustaminen edistää hyvää ja vähentää pahuuden mahdollisuuksia itää ihmisten mielissä. Hyvän nimissä hyökkääminen taas johtaa hyvin nopeasti ristiretkiin, joissa "ne muut" näyttäytyvät kasvottomana pahana, jota vastaan taistelemisessa sivulliset uhrit muuttuvat merkityksettömiksi. Pahuuden kieltäminen ei auta, mutta sitä vastaan hyökkääminen johtaa pahuuden lisääntymiseen, ei vähenemiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Hei, taidettiin kuulla sama ohjelma.

Avasin Jari Ehrnroothin radiokolumnin blogiini samanaikaisesti. (taitaa tulla tekstinä kolumnin sivuille vasta myöhemmin? ja kaikki eivät viitsi kuunnella/voi, joten sallittaneen). http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24232...

Ymmärrän tulokulmasi, mutta mielestäni luet Ehrnroothin tekstistä sellaista mitä siinä ei ole. Ja jätät huomiotta keskeisiä pointteja.

Pahuus on tekoja, siitähän vähintäänkin epäsuorasti Jari puhui. Pahan kaikintaminen ajatuksiin ja puheeseen yms. merkitsee juuri tekojen painon sulamista: johtopäätös, pahoja olemme kaikki, ja tässä tasaharmaassa syyllisyyskollektiivissa oikeasti pahat teot liudentuvat perusteettomasti.

Vielä näen, että nykyinen "ekumeeninen" crossoverointi on ajanut itsensä mahdottomuuksiin. Historiallisesti ja oppihistoriallisesti täysin absurdi - siis mieletön, tai muuten mahdoton, sekametelisoppa, jossa humanistinen hymistely haluaa unohtaa ja lakaista maton alle kaikki realiteetit uskontojen ja näkemysmaailmojen reaalisista eroista, joita tottakai on.

Käyttäjän PaavoJantunen kuva
Paavo Jantunen

Näen Ehrnroothin tekstin osana laajempaa kontekstia, jossa yksilöiden tekoja arvotetaan eri tavoin riippuen siitä, mistä kulttuuriympäristöstä he ovat peräisin. Imatran surmat viime joulukuussa eivät kirvoittaneet kirjoituksia siitä, miten yhteistä suruprosessia tukevat sovittelevat puheenvuorot edistävät tällaisten veritekojen uusiutumista. Kun Jari Ehrnrooth kirjoittaa teuvohakkaraismaisesti, että "kaikki islamilaiset eivät ole jihadisteja, mutta kaikki jihadistit ovat islamilaisia", niin hän ei käsittele veritekoa sellaisenaan, vaan yleistää sen muitakin edustavaksi kulttuuriksi. Itselleni Imatran ja Turun veriteot ovat molemmat yksittäisiä pahuuden tekoja, jotka ovat juuri yhtä pahoja. Molemmilla niistä on omat osin kulttuurisidonnaisetkin taustansa, mutta kummankaan perusteella ei ole perusteltua demonisoida niin laajoja ihmisjoukkoja kuin mitä Jari Ehrnrooth Turun puukotustapauksen osalta tekee. Viranomaiset ja tuomioistuimet rankaisevat välittömästi tapahtumiin osalliset niiltä osin kuin todisteita heitä vastaan löytyy. Todistustaakan ulkopuolelle osoitettu tuomitseminen ei ole perusteltua eikä kohtuullista.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

"Jokainen ihminen on syntyessään tyhjä taulu, siinä Ehrnrooth on oikeassa. Periaatteessa jokaisesta meistä voi ympäristön vaikutuksesta riippuen tulla joko oikeuden puolustaja tai säälimätön murhaaja."

Ei, ihminen ei ole syntyessään tabula rasa, josta voi sosiaalisesti konstruoitua mitä vain, vaan evolutiivisesti määräytynyt toimija, joka on jo syntyessään sekä hyväntekijä että murhaaja.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Sillanpää tuo osuvasti esiin evoluutionäkökulman. Valitettavasti kuitenkin sellaisena maksiimina, joka kumoaa itsensä.

Vastasyntynyt ei ole ole "hyväntekijä" ja "murhaaja". Evoluution tuloksena hänessä on valmius sekä hyvän että pahan tekemiseen. Jokainen myös tulee tekemään molempia. Mitä sen jälkeen seuraa, on kulttuuria eli viljelyä. Mitä kasveja suositaan ja jalostetaan, mitä yritetään torjua. Intiaanipäällikön suuhun sepitetty tarina kahdesta koirasta on kuvaava.

Hyvän ja pahan mahdollisuuden lisäksi evoluution tuloksena olemme konformisteja ja opportunisteja. Sopeudumme lähiajan ja pienten piirien etuihin (perhe, suku, heimo, kuplat, ideologiat). Sillä olemme päässeet pitkälle. Mutta sivilisaatioiden saatikka ihmiskunnan etua ei moni aja. Sama opportunismi, jolla on pärjätty pitkälle, on myös johtanut jo monen sivilisaation tuhoon. Euroopan ja ihmiskunnan itsemurhaakin ounastellaan aiheellisesti.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Luin Ehrnrootin kirjoituksen myös aamulla. Olin yllättynyt Ehrnrootin kristinuskoa ja sen perinteitä koskevista sinällään osuvista huomautuksista. Ne kuitenkin vaikuttavat jollain tapaa ristiriitaisilta Ehrnrootin toisissa lausumissaan esittämien uskonnollisten näkemysten kannalta. Nähtävästi hän välttämättä haluaa tasapainotella kiikkerän keinun keskipaikkeilla ja kryptisoida uskonnon sellaiseksi, että vain hänen älyllisellä tasollaan kykenee sitä mitenkään ymmärtämään ja haluaa profetisoida itsensä uskonnollisena auktoriteettina. Tämä nähdäkseni on monien uskonnollisten älykköjen liikkeelle paneva voima – niin islamissa kuin muissakin uskonnoissa.

    «Jokainen ihminen on syntyessään tyhjä taulu, siinä Ehrnrooth on oikeassa.»

Siinä Ehrnroot on väärässä. Tyhjä taulu on kuin tiiliskivi, joka vain on, eikä koskaan tule tekemään mitään, koska sillä ei ole tarvetta tehdä mitään. Ihmisellä välttämättä on tietty perusohjelmointi, joka on välttämättä myös yksilöllinen. Ehrnrootin edustamissa kulttuuriantropologiassa ja sosiologiassa empiristiset näkemykset ovat yleisiä – kaikki halutaan nähdä vain kulttuuriympäristössä saatujen kokemusten vaikutuksena.

Epätyhjyydestään huolimatta ihmisessä on toki valtavasti tilaa kulttuurille. Toisaalta kulttuuri hyvin pitkälti generoituu niistä meihin ohjelmoiduista ensimmäisistä uurteista. Uurteista lähteneet vedot kulkevat taulusta toiseen ja lopulta täyttävät koko ihmiskunnaksi kutsutun gallerian, vuorovaikuttavana dynaamisena taiteena.

    «sanoo pahojen armahtamisen olevan pahuuden jatkamista. Yhdistettynä kirjoituksensa yleistävään sävyyn tämä on puhdasveristä vihapopulismia, jossa pahantekijä riistetään kaikesta inhimillisyydestään»

Tuo loppukaneetti oli minustakin aika outo kohta. Armahtaminen yleensä tarkoittaa sen olettamista, että ihmisten käyttäytyminen on tavallisesti tilannesidonnaista, vuorovaikutteista ja dynaamista. Toki on joitakuita, jotka ovat jopa synnynnäisesti "pahoja", joiden sosiaaliset tunnemekanismit eivät vaan toimi, mutta he ovat harvinaisuus. Useimmilla muilla sellainen "pahuus" on tilannesidonnaista. Armahtaminen tai anteeksianto on yksi keino katkaista epäluottamuksen kierre ja saada väärintekijät mukaan yhteisön prososiaaliseen kierteeseen. Tosin tämä ei ole yleispätevä sääntö ja kaikkea ei pidä armahtaa, varsinkaan jos merkittävänä vaarana on viattomien kärsimys ja kuolema.

    «Mielestäni myös Jari Ehrnroothin näkemys kaikkien järjestäytyneiden uskontojen yhtäläisestä syyllisyydestä pahuuteen ja väkivaltaan on kestämättömällä pohjalla.»

Kait se argumentti oli, että kristinusko on verisestä historiastaan huolimatta pääosin päässyt eroon siitä autoritäärisestä vaiheesta, mikä islamissa on edelleen korostuneempaa.

Kuitenkin Ehrnroot syyllistyy siihen, että "islam on sitä-sun-tätä", vaikka todellisuudessa ei ole mitään yhtä islamia vaan yli miljardin ihmisen kannattamia erilaisia tulkintoja. Toki tietyt näkemykset ovat yleisempiä kuin toiset. Siksi pitäisikin lähteä siitä, miksi jotkut ottavat tiettyjä näkemyksiä ja tarjota ulospääsyjä. Imaamit kyllä turhautuvat, jos kukaan ei enää kuuntele heitä ja joutuvat menemään oikeisiin töihin.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Yhteiset nimittäjät, jotka yhdistävät kaikkia muslimeja, ovat koraanin virheettömyys ja Muhammedin täydellisyys, joista seuraa reformaation mahdottomuus ja kyvyttömyys kriittiseen ajatteluun.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Yhteiset nimittäjät, jotka yhdistävät kaikkia muslimeja, ovat koraanin virheettömyys ja Muhammedin täydellisyys, joista seuraa reformaation mahdottomuus ja kyvyttömyys kriittiseen ajatteluun.»

Korkeimmatkin imaamit ylistäisivät islamin ymmärtämystäsi!

Tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä, koska sehän panisi kaikki uskonoppineet leiviltä, jos jokainen lukija ymmärtäisi Koraanin täsmälleen oikein. Siksi useimmat muslimit ehkä hymähtäisivät, sillä yksikään Koraania lukeva ihminen Muhammedin jälkeen ei ole erehtymätön (eri lahkoissa erehtymättömien joukko vaihtelee). Siten tusina korkeita uskonoppineita voivat olla Koraanin kohtien merkityksestä täysin eri mieltä, vaikka eivät missään tapauksessa tulkitse Koraania – korkeintaan erehtyvät.

Sitten tulevat ne rivimuslimit, joille islam on vain identiteetti ja kiinnostus Koraanin sisältöön ja imaamien höpötyksiin vähäistä ja pinnallista.

Tietenkin kannattaa muistaa, että myös Raamattu on virheetön ja Jeesus, Maria, Aatami ja jokunen muu täydellisiä. Voit kysyä tätä keneltä tahansa paavilta tai fundamentalistilta ja vastaus on selvä. Paavikin on toki erehtymätön niin halutessaan. Näin taitaa uskoa suurin osa kristityistä.

Ja sitten voit kysyä mitä useimmat luterilaiset ajattelevat.

Siinä on tosin sitten se ero, että yksikään kristitty ei väitä, että Raamattu olisi Jumalan sanelema, kuten Koraani alkuperältään on. Koraanihan on selkeästi yhden ihmisen sanatarkasti välittämä ilmoitus, toisin kuin Raamattu, jonka virheettömyys on vain henkeytetyssä kirkolliskokouksessa vahvistettu. Tästä syystä Raamatun virheettömyys tai erehtymättömyys vain on päätetty eri kirkkokunnissa eri tavalla.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #10

Koraanin tulkinta on lyöty lukkoon jo 1100-luvulla, ja siinä se. Minusta Jeesus sopii hyvin esikuvaksi kelle vain, pasifistinen hippi, mutta miten istutat Muhammedin samaan rooliin?

Käyttäjän PaavoJantunen kuva
Paavo Jantunen

Kuten sekä Jari Ehrnroothin kolumnin että tämän blogin kontekstista voi todeta, vastasyntyneen ihmisen "tyhjyys" viittaa tietenkin vain tämän pyrkimykseen olla hyvä tai paha. Kumpaakaan konseptia ei vastasyntyneellä ole. Kulttuuri istuttaa ne ihmisen päähän.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Pahuus on sillä lailla vaikea juttu, että siinä missä yksi ihminen näkee hyvyyttä, toinen voi nähdä pahuutta, sillä se heijastaa aina ihmisen arvomaailmaa.

Vastasyntynyt ei ole mikään ihmisen ideaali, vaan ihminen mukautuu kasvaessaan ympäröivään maailmaan ja jos se maailma arvoineen on ristiriidassa tai uhattuna, ristiriidan aiheuttaja tai uhkaaja on lähes aina paha. Se on ihmisille ihan tyypillistä: "Jos hyökkäät rakastamieni asioiden kimppuun, sinusta tulee saman tien paha, jota vastaan pitää taistella."

Ainut keino on oikeastaan olla rakastamatta yhtään mitään. Silloin ei vihaakkaan mitään.

En usko hetkeäkään, että terroristi ajattelee tekevänsä pelkästään pahaa. Ehkä hän tekee mielestään enemmän hyvää kuin pahaa. Enemmän oikein kuin väärin. Ja mitä hän tekee, on se, että hän puuttuu siihen näkemäänsä pahuuteen välittömästi - tehokkaasti ja epäröimättä.

Ja se onkin hyvin kinkkinen ongelma ratkaistavaksi se.

Käyttäjän PaavoJantunen kuva
Paavo Jantunen

Näin monessa tapauksessa on: pahuus on määrittelykysymys. Näen kuitenkin itse, että täysin sivullisten sattumanvarainen ja kylmäverinen murhaaminen pelkän verenvuodatuksen tähden on sellaista käytöstä, jota ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä pitää pahana, aatemaailmasta riippumatta. Kysymys on siitä, että katkeruuteen vajonneille ihmisille onnistutaan ajoittain myymään käsitys siitä, että on olemassa jokin vielä suurempi ja periaatteellisempi paha, jonka vastustaminen pyhittää kaikki keinot. Tässä juuri tulee esiin kulttuurin vaikutus yksilöiden veritekoihin. Jihadistista kulttuuria ei kuitenkaan hätkäytä vähääkään se, kuinka vahvasti suomalaiset tuomitsevat jihadistisen terrorismin. Siksi ainut keino vähentää Suomeen(kin) kohdistuvaa väkivaltaista radikalisoitumista on pitää huoli siitä, ettei oma kulttuurimme katkeroita niin monia ihmisiä. Tämän keinon hyvä puoli on myös se, että se toimii sekä kotoisiin että ulkoisiin radikalisoitumisiin.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Oletko varma, että se on vain verenvuodatuksen tähden? Ehkä hän ajattelee poistavansa maailmasta sairautta ihminen kerrallaan. Ehkä hänen silmissään olemme rappeutuneita ja pahoja. Että herran pelko on viisauden alku. Kääntykää tai kuolkaa.

Ei "pahojen ihmisten" viha tai pelko ole mitään. He vihaavat hyvyyttä ja pelkäävät totuutta.

Katkeruus on aika yksipuolinen tulkinta. Voi se olla niinkin, mutta todisteita puuttuu. Ihmiset ovat murhanneet toisiaan kautta vuosituhanten milloin mistäkin syystä, selittyykö se kaikki katkeruudella, vai onko katkeruuskin vain pelkkä korrekti selitys. Se varmaan auttaa, mtta mikään pohjimmainen syy se ei ole.

Asatru-uskovaiset tappoivat toisiaan ja vihollisiaan ihan vaan sillä, että niin pääsi tuonpuoleiseen. Muulla ei ollut väliä, kunhan kuoli miekkaan. Se on ihan erilainen tapa katsella maailmaa ja tuottaa ihan erilaista käytöstä. Jos sitä lähtee tulkitsemaan jostain toisesta maailmankuvasta tai -ajasta käsin, menee mielestäni hieman harhaan.

Atsteekit uhrasivat jumalille ja se oli jopa suuri kunnia tulla uhratuksi.

Polynesialaisheimoille sota oli tapa elää. Mieheksi tuli vain tappamalla ja vihollinen syötiin saadakseen hänen voimansa. Tahitilaiset taisivat tehdä nuijitusta vihollisesta vaatteita.

Katkeruus, kateus, "syrjäytyminen" jne. ovat vain meidän kapeita kulttuurisidonnaisia tulkintojamme väkivallan syistä.

Käyttäjän PaavoJantunen kuva
Paavo Jantunen Vastaus kommenttiin #9

Minusta vaikuttaa siltä, että tulkitset tässä sinulle vieraita kulttuureita lukemasi perusteella. Samoin tekevät useat jihadistisen väkivallan tulkitsijatkin keskuudessamme. Jos tulkitsee jihadistista väkivaltaa aatemaailman äänitorvien kautta, niin asiasta saakin helposti juuri tuon kuvan: kaikki länsimaisen elämäntavan omaksuneet ovat pahuuden ruumiillistumia, joiden teurastamisessa ei ole mitään pahaa. Mutta nämä saarnasmiehet eivät ole se taho, joka terrori-iskuja käytännössä tekee. Euroopassa terrori-iskuja tekevät eivät ole pienestä saakka kouliintuneita ja paatuneita taistelijoita, joita verenvuodatus ei hetkauta. Oman käsitykseni mukaan he ovat profiililtaan juuri niitä lähes elämässä kiinni olevia, joita sittenkin ulkopuoliseksi jääminen tai sellaiseksi itsensä tunteminen katkeroittaa. Ja tässä he ovat samanlaisia kuin kotimaisetkin terroristit.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #11

"Kotimaiset terroristit"? En osaa nimetä yhtäkään. Ja ennen kuin alat listata kouluampujia yms. mieti vielä hetki eroja ja yhtäläisyyksiä - säästät aikaa ja vaivaa.

Saarnasmiehet ovat niitä, jotka näitä aivopesevät operaatioihin. Oletko tutustunut siihen prosessiin? Siitä löytyy kyllä artikkeleita, kuinka ihmistä valmistellaan terroristi-iskuun.

Ehkä he eivät ole pienestä saakka kouliintuneita ja paatuneita - ehkä se jopa selittää heidän tehottomuuttaan, mutta tavallinen ihminen murhaa vain, kun ei ajattele kohdetta enää edes ihmisenä. Muslimiterroristin kohdalla se ilmeisin ei ole ikävät kokemukset ja katkeruus siinä missä siitä toki hyötyä on. Merkittävä osa Euroopan iskujen tekijöistä on ollut aika keskiluokkaisia ihmisiä. Mitään selkeää trendiä ei ole, osattomuus on vain uskomus ja helppo selitys.

Ajattelet "joko-tai", vaikka mitään syytä ei ole olla ajattelematta "sekä-että".

Toimituksen poiminnat